Ei kenenkään maa

KKWikistä

Ei kenenkään maa on pohjoisessa sijaitseva maanmuodostuma, jota peittää ikuinen ikävä lumi. Alue on niin kaukana lääneistä, että sillä ei ole paikallista hallitsijaa, eikä kukaan ole halunnut aluetta. Alueella vallitsee täydellinen anarkia, eikä siellä ole lakeja (myöskään palvelimen grieffaus- ja varkaussäännöt eivät koske aluetta).

Alueen muodostaa yksi suurempi luminen saarimanner pohjoisessa, pohjoisten läänien keskellä. Alueen sisällä tehdyt teot ovat täysin ilman lain suojaa, eikä alueen tapahtumista pidetä kirjaa lainvalvojien toimesta. Alueella asuminen voi olla verrattain hankalaa, koska uskonnolliset toimijat saattavat tehdä siellä pyhiä sotia tai valtakunta saattaa lähettää sinne välillä kaartin putsaamaan paikkoja.

Ei kenenkään maa on karu symbolinen vastakohta järjestäytyneelle yhteiskunnalle ja omalla tavallaan opetus siitä, mitä jää jäljelle, kun yhteiskuntaa ei ole.