Linnavuoren lääni

KKWikistä
(Ohjattu sivulta Tonttulan lääni)
Tätä sivua ei ole päivitetty hetkeen, joten sen tiedot eivät välttämättä vastaa todellisuutta.


 Linnavuoren lääni Linnavuoren Vaakuna.png
Perustettu x.x.2021
Herttua lordi Liitokoira
Sijainti X6030  Y64  Z-5160 
Tila aktiivinen


Läänin sijainti

Lääni sijaitsee koillisnurkassa, Kiemuralahden rannalla.

Läänin RPG

Läänin RPG on reilua larppausta, pysytellään aika tuottavina ja ollaan aktiivisia.


Uskonto ja kulttuuri

Linnavuoressa uskotaan samoin kuin entisessä Beerenburgissa Metsäuskoon.

Kulttuurillisesti lääni on luonnonläheinen ja erittäin ystävällinen muita kohtaan, mutta sodan tullen raaka. Linnavuorella on siis paljon kasveja.

Ammatit

Linnavuoren läänissä on paljon erilaisia ammatteja, joista valita. Osa ammateista ovat vaativia kuten rakentajat, mutta toisaalta osa ammateista vaatii vain aktiivisuutta (metsurit ja mainarit). Voit myös perustaa läänin alueella yrityksiä, mikäli tarvitset tonttia yritykselle, ota yhteys DarkElffiin tai Liitokoiraan. Kaikkiin ammatteihin annetaan tarkemmat ohjeet pelin sisällä.

Vartijat

Vartioi esim. kaupunkia ja ylempiä arvoja, varsinkin lordia. Vartijat vastaavat perustuslain toteutumisesta läänissä sekä pitävät yleistä järjestystä yllä.

Rakentajat

Rakentajat rakentavat taloja, linnaa ja läänin pääkaupunkia. Rakentajat ovat läänille elintärkeitä, mutta rakentajilla pitää olla jonkinlaista ammattitaitoa, eli ei dirthökkeleitä. Rakentajille löytyy varmasti töitä ihan kyllästymiseen asti.

Mainarit

Mainarit kaivavat kaivoksesta resursseja. Palkkioksi kaivajat saavat 20% resurssien arvosta. Jokainen halukas pääsee mainariksi ilmoittautumalla paroni Liitokoiralle. Eli mainariksi pääsyyn ei tarvitse minkäänlaista kokemusta tai hakemusta.

Metsurit

Metsurit kaatavat metsää joko omalla tai läänin maalla. Omaa maata voi ostaa herttualta. Läänin yleinen hakkuumetsä sijaitsee hiemän läänin pääkaupungin ulkopuolella. Puista taivaalle jäävät lehdet on kaadettava.

Maatalous

Maatalous alalla on monia mahdollisia ammatteja. Nämä poikkeavat hieman toisistaan, mutta kaikkiin sisältyy joko eläintenhoitoa tai viljelmien hoitoa. Jos pyrit maatalousalalle, sinun täytyy pysytä AFKia, koska kasvit kasvavat hitaasti. Näissä ammateissa maksetaan palkkaa suhteessa työnmäärään. (Suurin osa tästä maatalousosiosta ei pidä enään paikkaansa vaan on muuttumassa.)

Renki

Maatalouden perustana ovat rengit, jotka työskentelevät yleensä talonpojan tai junkkerin tilalla. Aktiivisen rengen on mahdollista päästä paimeneksi tai jopa talonpojaksi. Renki viljelee, mitä työnantaja käskee, ja saa palkakseen 25% keräämistään resursseista. Kaikki haluavat pääsevät rengiksi.

Torppari

Torpparit eroavat rengistä siten, että heillä on oma torppa vuokralla. Torppari kuitenkin voi edelleen työskennellä työnantajan tilalla oman torpan hoidon lisäksi. Omalla torpalla torpparit saavat viljellä niitä kasveja, joita hän itse haluaa, mutta eläimien tai puiden kasvatukseen heillä ei kuitenkaan vielä ole oikeutta. Torpparit saavat 30% resurssien arvosta.

Paimen

Paimenet kasvattavat/teurastavat eläimiä yleensä junkkerin tai talonpojan alaisuudessa. Paimenen työssä on tärkeä tietää milloin teurastaa ja milloin kasvattaa kantaa. Työnantaja päättää, mitä eläimiä paimen kasvattaa. Paimenet saavat palkakseen 30% resurssien arvosta.

Talonpoika

Talonpojilla on vastuullaan oma alue, johon he saavat palkata renkejä, torppareita ja paimenia. Alue ei kuitenkaan ole läänin kaavassa alueen kokoinen. Talonpoikien työnantaja on melkein aina lääni tai junkkeri. Talonpojat saavat kasvattaa eläimiä ja puita, sekä viljellä, mitä lystää. Eläimiä ei saa tietenkään sijoittaa usein latautuville chunkeille eli esimerkiksi yleisten teiden viereen. Hevosia kasvattaa vain herttuan luvan saaneet tallit. Talonpojat ovat velvoitettuja järjestämään työntekijöilleen ruokaa ja jonkinlaiset asunnot (vähintään sänky ja neljä seinää). Itselleen talonpojat saavat rakentaa talon alueelleen. Talonpojat saavat 20% paimenien ja torpparien, 25% renkien ja 50% itse keräämien resurssien arvosta. Joka neljäs lauantai talonpojat kuljettavat alueensa tuotannon läänin osoittamaan paikkaan, ja ilmoittavat maataloudesta vastaavalle henkilölle, mitä alue on tuottanut, sekä paljon palkkaa maksetaan ja kenelle. Viimeistään seuraavana päivänä (sunnuntaina) lääni maksaa talonpojalle resurssien arvosta puolet. Tämän rahan talonpoika jakaa niille, joille raha kuuluu.

Tonttien hintataso

Yleisesti läänin tonttien hinnat menee hintahaarukalla 500-1500x välillä esimerkiksi 30x30 suuruisissa tonteissa kaupungin alueella.

Alueet

  • Alue 15 pelikana9
  • Alue 41 ItsDarkElf
  • Alue 42 ItsDarkElf
  • Alue 55 Omistajan nimi salattu
  • Alue 56 noelvone
  • Alue 61 noelvone

Läänin privilegiot

Läänin privilegio ovat perustuslaillisia privilegioita eli etuoikeuksia jotka edellyttävät maksua läänille. Näitä privilegioita valvoo läänin lordi ja privilegion omistava henkilö merkitään privilegion kohtaan nimiluettelona.

Laivanrakennusoikeus

Alamaiset
Oikeus rakentaa ja rakennuttaa laivoja.

Lordien perusoikeus.

Hinta: 100
Maksetaan läänille


Kylän perustamisoikeus

Alamaiset
Oikeus perustaa kylä. Privilegiota varten henkilöllä tulee olla maa-alue sopimuksella, vuokrattuna tai omistuksella. Kylän perustamiseen vaaditaan läänin herttuan lupa sekä sopimus maankäytöstä, ja suunnitelma kylästä (josta kopio kruununvoudille).

Hinta: 2000
Maksetaan läänille

Privilegion haltijat:

  • ItsDarkElf


Kappalan perustamisoikeus

Alamaiset
Kylän omistaja voi tällä privilegiolla saada oikeuden myydä ja vuokrata kylän maita ja asuntoja. Ilman tätä privilegiota esimerkiksi alueiden maita ei voida yksityisesti myydä tai vuokrata, ellei kyse ole koko maa-alueen myymisestä (mikäli alueen omistaa). Tämä privilegio edellyttää myös läänin herttuan luvan.

Hinta: 3000
Maksetaan läänille


Pitäjän perustamisoikeus

Alamaiset
Kappalan omistaja voi tällä privilegiolla tehdä pitäjäänsä erilaisia paikallisia kaupparakennuksia. Rannikkopitäjä voi tehdä myös sataman ja myydä laivoja. Privilegio edellyttää läänin herttuan luvan.

Hinta: 5000
Maksetaan läänille


Kaupungin perustamisoikeus

Alamaiset
Pitäjälle kaupunkistatuksen saaminen edellyttää kaavan hyväksyntää kruunun lordilta. Kaupunkeja ei voi perustella liian lähelle pääkaupunkia, lisätietoja maailman yleiskaavassa. Edellyttää myös läänin herttuan luvan.

Hinta: 10000
Maksetaan läänille


Markkinakaupunkiprivilegio

Alamaiset
Laajempi kaupunki jolla on markkinankäyntilupa. Kaupungilla voi olla yleistä torimyyntiä ja virallisia kauppasuhteita ja kauppasopimuksia kaupungin nimissä. Edellyttää myös läänin herttuan luvan.

Hinta: 20000
Maksetaan läänille


Alkoholijuomien suurtuotantoprivilegio

Alamaiset
Kumulatiivisesti kertyvä privilegio, jonka voi ostaa monta kertaa. Viisi lisätynnyriä henkilökohtaiseen tynnyrikapasiteettiin. Jos lääni maksaa privilegion, maksu katsotaan verotettavana läänin tulona. (Viisi panimotynnyriä on lordin perusoikeus, kaksi panimotynnyriä on gentryn perusoikeus.)

Hinta: 1000
Maksetaan läänille


Alkoholijuomien massatuotantoprivilegio

Alamaiset
Kumulatiivisesti kertyvä privilegio, jonka voi ostaa monta kertaa. Kaksitoista lisätynnyriä henkilökohtaiseen tynnyrikapasiteettiin. Jos lääni maksaa privilegion, maksu katsotaan verotettavana läänin tulona.

Hinta: 2000
Maksetaan läänille

Privilegion haltijat:

  • pelikana9 x 2