Kuningas
Kuningas | |
---|---|
(redaktoitu) | |
Alkaen Edeltäjä Kotipaikka |
Nyt ja aina Ei edeltäjää Salaisuus |
Laita tämä soimaan samalla kun luet tätä sivua.
Kuningas on valtakunnan kaiken maan omistaja (jonka hän vain lainaa vasalleilleen), hänen valtansa on uskonnollisesti oikeutettua ja siten absoluuttista.
Vasallit ovat kuninkaan vallan välikappaleita ja keskushallinnon korkea-aateliset ovat kuninkaan mandaatin toteuttajia. Kuningas ei anna arvoa sivistymättömille ihmisille, jotka eivät ole opetelleet edes kirjoittamaan kirjoja tai eivät omaa riittäviä taitoja kuninkaan tahdon toteuttamiseksi.
Mikä tahansa kirkko, lahko, uskonnollinen kommuuni tai filosofia on alisteista kuninkaan vallalle. Mikään taho ei ohita kuningasta edes ajatuksen tasolla missään arvoasteikossa. Mikäli joku näin sanoo, syyllistyy teollaan majesteettirikokseen.
Kuningas hallitsee keskushallintonsa kautta, mutta myös henkilökohtaisilla komennoilla (ks. edict). Kuningas voi siis pyörtää minkä tahansa tapahtuman tai lainsäädännön ja jakaa oikeuttaan viimesijaisena korkeimpana oikeutena.
Kuningas on absoluuttisen vallan korkein idea, mutta myös neuvottu ja tiedotettu valistunut itsevaltias, joka ruumiillistuu yhteen henkilöön. Sen vuoksi jokaisen alamaisen tulee kumartua kuninkaan edessä ja he voivat nostaa päänsä vain, jos kuningas sen suo. Vain ylempi aatelisto pääsee tästä etiketin mukaisella hovikumarruksella. (Kuninkaasta tehdään myös mielellään joka päivä propagandameemejä Discordiin)
Kuningas voi tehdä oikeudellisen poikkeuksen ilmaisemalla ”edict”-periaatteella tahtonsa, joka pannaan keskushallinnon toimesta käytäntöön välittömästi. Tähän lukeutuvat myös edictinä annetut privilegiot (aateliston jäsenten erillisoikeuksia).