Nilatran avoimet työpaikat

KKWikistä
Tätä sivua ei ole päivitetty hetkeen, joten sen tiedot eivät välttämättä vastaa todellisuutta.


Huomaathan, että mikäli työilmoituksessa pyydetään ottamaan yhteyttä Meowlicioukseen tai Kredianniin, on ensisijaisesti otettava yhteyttä Meowlicioukseen. Etenkään alkutuotannon tehtäviin liittyen ei tule häiritä herttuatarta.

Näiden listattujen työpaikkojen lisäksi Nilatrassa on mahdollista työllistyä myös yksityisenä toimijana, ja tarjoamme yritystiloja ja aloitusapua yrittäjille. Ota meihin yhteyttä myös siinä tapauksessa, jos sinulla on jokin oma idea, tai jos olet kiinnostunut esimerkiksi kulttuurialasta.

Alkutuotanto

Kaivostyöntekijä

Tehtävä on sopiva aloittelevalle pelaajalle ensimmäiseksi ammatiksi, tai vaikka sivutyöksi läänin vakituiselle asukkaalle. Työtehtäviin kuuluu malmien louhiminen Sydänjärven kaivoksella.

Kaivostyöntekijän ammattiin ei vaadita aikaisempaa työkokemusta. Päätoiminen työntekijä saa lääniltä kaivamiseen tarvittavat työkalut sekä työsuhdeasunnon kaivosasuntolasta. Kaivosjohtaja perehdyttää uuden työntekijän talon tavoille ja opettaa kaivamisessa tarvittavat taidot. Kaivostyöntekijä saa keräyspalkkaa keräämistään malmeista, ja ansiot voivat kasvaa hyvinkin suuriksi ahkeruudesta riippuen.

Kiinnostunut? Ota yhteyttä kaivosjohtaja Heneriukseen.

Tilanhoitaja

Nilatran lääni hakee yhtä uutta Tilanhoitajaa Kaidan tilalle.

Tila sijaitsee Murtolahden lähistöllä, koilliseen kaupungista. Kyseessä on tällä hetkellä Nilatran suurin maatila. Viljelmät ovat hyvällä mallilla, samoin rakennuskanta. Tosin, tilanhoitajan tehtäväksi tulee jatkokehittää Kaidan tila valmiiksi.

Tilanhoitajan työ on kohtalaisen vaativa, ottaen huomioon erilaisten alojen osaamisen tarpeen. Ehdottoman tärkeää on tietämys maataloudesta ja maanviljelyksestä. Hakijalla täytyy siis olla aikaisempaa kokemusta jostakin maatalousalan työstä. Rakennus- ja/tai talousalan kokemus katsotaan hakijalle eduksi. Suureksi eduksi katsotaan esimiestehtävien työkokemus joltakin alalta.

Hakijalla täytyy olla luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa kirjanpidon tekoa varten. Tilanhoitajalta odotetaan täsmällisyyttä laskelmissaan, palkanmaksupäivissä ja kirjanpidon palautuspäivissä. Tehtävä vaatii aktiivista läsnäoloa Kuningaskunnassa tai ainakin tavoitettavissa olemista, jotta lääninhallinto voi antaa uudet rengit koulutettavaksi mahdollisimman lyhyellä varoitusajalla.

Kaikista tärkein vaatimus hakijalle on kykeneväisyys aktiiviseen esimiestyöhön. Tilanhoitaja työskentelee pääosin uusien pelaajien kanssa, jotka tarvitsevat erityisen paljon huomiota työtehtäviin tutustuttamisessa. Toivomme, että hakija ymmärtää, että tilanhoitajan on oltava erittäin kärsivällinen työskennellessään alaisten kanssa. Etsimme siis myötätuntoista ja reipasta johtajaa, jolla riittää rohkeutta myös kielteisen palautteen antamiseen.

Tilanhoitaja saa koulutuksen maatilan viljelyksiin, talouteen, rakennustoimintaan ja esimiestehtäviin aloittaessaan tehtävät. Tarjolla on siis erinomainen mahdollisuus saada työkokemusta laajasti erilaisista osaamisaloista. Palkka määrittyy tilan tuoton mukaan, eli on mahdollista, että tilanhoitaja saa suuretkin tulot. Tilanhoitajalla on paljon autonomiaa maatilansa kehityksessä, ja työ on erittäin palkitsevaa. Menestyksekkäällä tilanhoitajalla on hyvät todennäköisyydet tulla valituksi Kartanonherraksi. Lue lisää Nilatran maatalousjärjestelmästä sen omalta sivulta.

Kiinnostunut? Lähetä Meowlicioukselle kirjallinen hakemus, jossa erittelet aikaisempaa työkokemustasi sekä muita seikkoja, miksi juuri sinut tulisi valita tilanhoitajaksi. Keskity erityisesti perustelemaan, miten täytät tehtävän vaatimukset. Hakemuksen voi toimittaa sekä pelinsisäisesti että Discordissa. Tehtävästä saa myös tulla vapaasti esittämään kysymyksiä vaikkapa Discordin kautta.

Hakuaikaa on kaksi viikkoa, eli 6.12.2021 asti, jolloin hakijoista valitaan uusi tilanhoitaja. Hakuaikaa pidennetään tarvittaessa.


Uudisraivaaja

Tähän tehtävään voi hakea kaverin kanssa (ja se on jopa toivottavaa).

Uudisraivaaja pääsee perustamaan Nilatran alueelle uuden maatilan, ja saa rutkasti autonomiaa rakentamiseen, tuottoon sun muuhun liittyen. Lääni tarjoaa rakentamiseen materiaalit ja työkalut. Katso tarkempi kuvaus Nilatran maatalousjärjestelmän omalta wikisivulta.

Tehtävä ei vaadi aikaisempaa työkokemusta. Sen sijaan reipas asenne ja ahkeruus ovat välttämättömiä. Kyseessä on työläs projekti, johon pitää pystyä sitoutumaan. Varaudu neiti Vesperan pitkäveteiseen koulutustuokioon!

Uudisraivaaja ylenee tilan valmistuttua automaattisesti tilanhoitajaksi. Tehtävästä saa arvokasta projektinhallintakokemusta, mikä auttaa hakiessa suuremman skaalan hahmotusta vaativiin pesteihin. Lisäksi työtehtävien monipuolisuuden vuoksi uudisraivaajalla kertyy monialaista osaamista, kuten maatalouden ja rakennusalan saralla. Työn eduksi voidaan myös katsoa ilmainen maatalousalan sekä esimiestehtävien koulutus.

Psst! Menestyksekkäällä tilanhoitajalla on erityisen hyvät perusteet tulla valituksi kartanonherraksi. Tätä reittiä voit ylentyä Nilatran gentryyn!

Kiinnostunut? Ota yhteyttä Meowlicioukseen tai Kredianniin.

Renki

Kuvaus lisätään myöhemmin.

Rakennusala

Rakennusmies

Tehtäviin kuuluu valmiiksi suunniteltujen rakennuksien tarkka replikoiminen niille määrätyille paikoille. Nilatrassa on mahdollista käyttää erästä modia tämän helpottamiseksi, ja tähän lääninhallinto tarjoaa koulutusta ja apua.

Rakennusmiehenä toimiminen kartuttaa rakennusalan kokemusta, ja mahdollistaa ylenemisen muihin vaativampiin alan tehtäviin tulevaisuudessa.

Kiinnostunut? Ota yhteyttä Meowlicioukseen tai Kredianniin.

Arkkitehti

Arkkitehdit työskentelevät pääosin Nilatran omalla suunnitteluserverillä ja rakentavat luovassa tilassa hallinnollisia rakennuksia, asuinrakennuksia, yritystiloja ja paljon muuta. He vastaavat rakennusmestarille (tai sellaisen puuttuessa suoraan lääninhallinnolle) ja saavat työstään urakkapalkkaa.

Tehtävää varten on omattava hyvä rakennustaito. Talojen rakentamisen lisäksi on hyvä omata kaupunkisuunnittelun, viherrakennuksen ja sisustamisen taitoja. Worldedit-kokemus katsotaan hyvällä, mutta tähän annetaan tarvittaessa myös ohjeistusta.

Arkkitehdin työkokemus antaa hyvät eväät hakea rakennusmestariksi. Tässä tehtävässä toimiminen menestyksekkäästi toimii todisteena rakennustaidoille.

Kiinnostunut? Ota yhteyttä Meowlicioukseen tai Kredianniin. Hakiessasi pestiä sinulla tulee olla jonkinlaisia näytetöitä mitä esitellä. Ota siis kuvia aikaisemmista rakennelmistasi ja lähetä ne lääninhallinnolle Discordissa.

Rakennusmestari

Rakennusalan ammattilaisena rakennusmestari on auktoriteetti infrastruktuurin laadunvarmistuksessa. Hän tarkistaa suunnitelmat ennen rakentamisen aloitusta ja valvoo työmaiden edistystä. Tehtäviin kuuluu myös henkilöstön palkkaaminen ja palkanmaksu sekä tavalliset suunnittelu- ja rakennushommat. Rakennusmestari toimii lääninhallinnon alaisena ja on arkkitehtien ja rakennusmiesten esimies.

Tehtävä vaatii rakennusalan työkokemusta sekä toivottavaa on myös aikaisempi kokemus esimiestyöstä. Raportteja on pystyttävä lukemaan sekä kirjoittamaan. Hakijan tulee olla valmis hakemuksensa yhteydessä osoittamaan rakennustaitonsa lääninhallinnolle esimerkiksi esittelemällä aikaisempia rakennelmia.

Palkkaan kuuluu viikoittainen perusosuus sekä urakkapalkka suunnitelluista ja rakennetuista taloista. Rakennusmestarilla on pääsy Nilatran omalle suunnitteluserverille, jossa kaikki rakennukset suunnitellaan luovassa tilassa. Tehtävä kartuttaa esimieskokemusta sekä rakennusalan taitoja sekä antaa tilaisuuden osoittaa luotettavuutensa ja ahkeruutensa Nilatran lääninhallinnolle.

Kiinnostunut? Lähetä kirjallinen hakemus Meowlicioukselle tai Krediannille (mielellään pelinsisäisesti).


Turvallisuusala

Vartija

Vartijan työnkuvaan kuuluu Nilatran ja erityisesti pääkaupunki Murtolahden partioiminen. Lainvalvojat ottavat kiinni varkaita, murhamiehiä ja muita pahantekijöitä ja heittävät heidät lukkojen taa. Tarvittaessa vartijat toimivat järjestyksenvalvojina julkisissa tapahtumissa, jolloin he poistavat mahdolliset rettelöitsijät tapahtumapaikalta. Työtehtäviin kuuluu myös rikosilmoitusten käsitteleminen, raporttien kirjoittaminen ja rikostutkintojen tekeminen, eli jännittävä salapoliisityö. Vartijat vastaavat vartiostonkomentajalle (tai sellaisen puuttuessa suoraan lääninhallinnolle).

Tehtävään ei vaadita aikaisempaa työkokemusta, mutta se katsotaan hakijan eduksi. Puhdas rikosrekisteri on välttämätön. Vartijan on oltava lainkuuliainen ja valtakunnalle uskollinen. Hakijalla on suotavaa olla itsepuolustus- ja taistelutaitoja tätä vaarallista tehtävää varten (eli Minecraft pvp-taitoja).

Uudet vartijat saavat turvallisuusalan koulutuksen, joka on monialaisesti hyödyllinen. Kyseessä on luottamustehtävä, jossa voit todistaa rehellisyytesi. Arvostetulla ja tunnollisella vartijalla on hyvät edellytykset hakea vartiostonkomentajaksi, ja esimerkiksi suuri osa kaartin jäsenistä on saanut alkunsa vartijana.

Kiinnostunut? Ota yhteyttä Meowlicioukseen tai Kredianniin.

Vartiostonkomentaja

Vartiostonkomentaja on Nilatran vartioston pää, ja hän vastaa suoraan lääninhallinnolle. Työtehtäviin kuuluu tavallisen vartijan askareet, mutta myös vartijoiden palkkaaminen, koulutus, palkanmaksu ja valvonta.

Hakijalla tulee olla aikaisempaa kokemusta vartijan tehtävistä tai vastaavasta turvallisuusalan ammatista. Esimiestehtäväkokemus katsotaan suureksi eduksi. Vartiostonkomentajan on oltava asiallinen ja omattava hyvä luku- ja kirjoitustaito.

Tehtävästä saa nimelleen paljon kunnioitusta ja arvovaltaa, sekä arvokasta esimieskokemusta. Vartiostonkomentajalla on erityisen hyvät eväät hakea esimerkiksi kaartiin, tai yleisesti ottaen korkeamman asteen vastuutehtäviin.

Kiinnostunut? Ota yhteyttä Meowlicioukseen tai Kredianniin.


Hallinto

Sihteeri

Sihteeri toimii läänissä gentryn apulaisena. Tässä tapauksessa pääasiallinen esimies on linnankreivitär Meowlicious. Työtehtäviin kuuluu erinäisten juoksevien asioiden, kuten varastonhoidon, kuljetusten, henkilöstönhallinnan, arkistoinnin sun muiden hoitaminen lääninhallinnon pyynnöstä.

Tehtävään sisältyy paljon vastuuta, ja hakijalta odotetaan aktiivisuutta, täsmällisyyttä ja ehdottomasti luotettavuutta. Monenlainen osaaminen on hyödyksi työtehtävissä. Sihteerin tulee olla luku- ja kirjoitustaitoinen.

Pestissä on viikko/kuukausipalkka. Työskennellessä kertyy arvokasta kokemusta sekä hallinnollisista että luottamuksellisista tehtävistä, mikä auttaa ylenemään ylempiin virkamiespesteihin.

Kiinnostunut? Lähetä kirjallinen hakemus Meowlicioukselle tai Krediannille (mielellään pelinsisäisesti).

Kartanonherra

Kartanonherra on Nilatran gentryn jäsen, joka osallistuu lääninhallinnon yleisiin tehtäviin, mutta on erikoistunut maatalousalaan. Titteli on arvoltaan verrattavissa Paronin rooliin.

Läänin pyörittämiseen liittyy niin laajasti erilaisia vastuita ja työtehtäviä, ettei niitä kaikkia kannata edes tässä luetella. Gentryläiset muun muassa laskevat ja maksavat palkkoja, kaavoittavat ja suunnittelevat rakennuksia, hankkivat materiaaleja, hoitavat juoksevia asioita ja ottavat vastaan sekä toimittavat tilauksia. Tiivistettynä tehtävään kuuluu paljon henkilöstön hallintaa sekä läänin yleisistä arkipäiväisistä asioista huolehtimista.

Nilatran maatalousjärjestelmä on suunniteltu jo ennen läänin perustamista. Kartanonherra on järjestelmän pää. Hän johtaa kaikkea alan henkilöstöä, mutta kouluttaa ja valvoo erityisesti ensimmäisen luokan työntekijöitä eli uudisraivaajia ja tilanhoitajia. Myös maatilojen rakennustoiminnan valvominen on hänen aluettaan, eli hän tarkistaa rakennussääntöjen toteutumisen ja avustaa tilanhoitajia rakennustyylissä. Kartanonherra kerää tilanhoitajien tuotannon ja arkistoi heidän kirjanpitonsa viikoittain, sekä luo kuukausittain kokoavan kirjanpidon maataloustuotannosta.

Tehtävä vaatii työkokemusta maatalousalan esimiestehtävistä, esimerkiksi tilanhoitajan ammatista. Muu esimieskokemus katsotaan hakijalle suureksi eduksi. Kokemus rakennusalalta sekä liiketalousalalta katsotaan myös eduksi. Hakijalla tulee olla luku- ja laskutaito kunnossa kirjanpitoja varten. Kartanonherralta odotetaan tavoitettavissa olemista sekä aktiivista paikallaoloa Kuningaskunnassa. Hänen tulee myös aktiivisesti osallistua Nilatran läänin kehitykseen eri osa-alueilla. Hakijalla on parempi olla puhdas rikosrekisteri sekä hyvä maine Kuningaskunnassa.

Huom! Ammatissa on roolipelipakko, jolla tarkoitetaan sitä, että hakijan on oltava valmis roolipelaamaan lääninhallinnon kesken sekä virallisissa tapahtumissa. Hakijan tulee olla myös halukas tekemään yhteistyötä meidän muiden lääninhallinnon jäsenten (Krediannin ja Meowliciouksen) kanssa.

Suurien vastuiden ja lukuisten työtehtävien vuoksi kartanonherralle on luvassa myös paljon työsuhde-etuja. Työsuhdeasunto on Nilatran kartano, jonka suunnittelu- ja rakennusprosessi tullaan aloittamaan, kun kartanonherra on palkattu. Kartanolla tulee olemaan omat peltonsa sekä työntekijänsä, joista osa on kartanonherran henkilökohtaisia palvelijoita. Kartanonherra syö läänin piikkiin leipää. Ennen kaikkea kartanonherra saa tienestit osuudestaan kaikista maatalousvoitoista sekä runsaasta viikkopalkastaan.

Tarvitseeko edes mainita, että mikäli sinut valitaan kartanonherraksi, ylenet alhaisaatelistoon ja pääset osallistumaan alahuoneen kokouksiin? JA voit matkustaa sinne käsikädessä iki-ihanan linnankreivittären kanssa?

Kiinnostunut? Lähetä kirjallinen hakemus Krediannille vuoden loppuun eli 31.12. mennessä. Hakemuksen saa lähettää pelinsisäisesti tai Discordissa. Erittele hakemuksessasi aikaisempaa työkokemustasi, omia vahvuuksiasi sekä yleisesti ottaen syitä, miksi olisit hyvä valinta Nilatran lääninhallintoon. Tutustu ennen hakemuksen kirjoittamista Nilatran maatalouden wikisivuun, sekä Nilatran pääwikisivuun, jos et ole tutustunut vielä lääniimme.